Ennen päivänlaskua ei voi

Johanna Sinisalon esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi on ilmestynyt vuonna 2000.  Sinisalo on 53 -vuotias kirjailija ja käsikirjoittaja, joka teki läpimurtonsa jo ensimmäisellä teoksellaan ja se otettiin hyvin vastaan. Teos voitti sen ilmestymisvuotenaan Finlandia-palkinnon ja kirjan suuren suosion vuoksi se on käännetty useille eri kielille ja siitä on useita lisäpainoksia. Teos on menestynyt myös ulkomailla ja se on voittanut  Finalndia-palkinnon lisäksi kansainvälisen James Tiptree Jr -palkinnon. Romaanin elokuvaoikeudet myytiin vuonna 2006 ja sen tulee ohjaamaan Carter Smith.

        Juuri tämän teoksen valitseminen ei ollut suunniteltua, enkä ollut kuullut kirjasta aikaisemmin. Kuitenkin kuullessani lyhyen referoinnin juonesta se herätti mielenkiintoa ja päätin lukea tämän teoksen. Odotin, että kirja on mielenkiintoinen, rohkea ja ennen kaikkea täysin erilainen kuin mitä olen aikaisemmin lukenut. Lukukokemukseni ovat olleet lähinnä kakki samaan genreen kuuluvia hölmöjä rakkaustarina -kirjoja, tietysti koulussa pakkolukemieni erilaisten kirjojen lisäksi.

        Kun sain teoksen käteeni luin ensimmäisenä takakannen. Juonen kerronta herätti taas mielenkiintoa, ihmisen ja peikon välisen suhteen tarkkailu ja homoseksuaalisuus on jotakin aivan uutta. Mieleeni ei ole edes ikinä tullut mitään tämän kaltaista, eläimen ja ihmisen suhde tuntuu niin epäluonnolliselta että siitä on pakko saada tietää lisää. Teos siis onnistuu herättämään mielenkiintoni erikoisella aiheellaan. Jos aihe olisi ollut Matin ja Maijan suhde, se ei olisi poikennut mitenkään yhteiskunnan normeista ja sikäli vaikuttaisi melko tylsältä ja loppuunkulutetulta.  

        Takakannen luettuani päädyin selailemaan teosta sivusta sivuun. Huomasin, että romaani on jaettu viiteen osaan, jotka on numeroitu ja nimetty. Osien nimet ovat "Hämärä jo maille hiipii", "Tunsi kummaa leiskuntaa", "Loisteesi mun sokeaksi saa", "Pimeys vie hengen multa" ja "Ja toinen yötä rakastaa". Nimet tulevat Reino Helismaan säveltämästä ja sanoittamasta  tunnetusta kappaleesta Päivänsäde ja Menninkäinen. Pienen googletustyön tuloksesta ymmärsin myös, että kirjan nimi Ennen päivänlaskua ei voi tulee myöskin samaisesta kappaleesta. Mielestäni nimet ovat hienosti napattu aiheeseen liittyvästä  ihanasta, tunnetusta kappaleesta.        

        Usein luen kirjan kahlaten parissa päivässä läpi, päästessäni sisälle juoneen on vaikea lopettaa kesken. Tämä kirja oli kuitenkin poikkeus. Kappaleet ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja teoksessa kieli on raskaslukuisempaa kuin useimmat lukemani. Joitakin lauseita pitää lukea monta kertaa uudestaan, tai googlettaa jokin sana, että ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan.  Kuvailua on todella paljon ja metaforia ja vertauksia käytetään rikastuttamaan kieltä. Jo ensimmäisellä sivulla on mielestäni hyvä esimerkki näistä: "Martes katsoo minua kuin olisin paljastanut itsestäni jotakin uutta, jotakin häiritsevää mutta vähäpätöistä. Sellaista joka on hivenen kompromettoivaa mutta ei välttämättä vaikuta hyvään työsuhteeseen. Niinkuin deodorantti olisi pettänyt."

        Teoksessa on miltei joka toinen kappale fiktiota ja joka toinen faktaa. Teokseen on lainattu monista eri todellisista kirjoista ja lehdistä pätkiä. Mielestäni tämä häiritsee lukemista, kun koko ajan pompitaan fiktion ja faktan välillä. Kappaleet on merkitty selvästi, mistä mikäkin teksti on lainattu, joten kertaakaan ei jää kyllä epäselväksi onko teksti lainattua vaiko omaa. Vaikka faktapätkät häiritsevätkin välillä juonen seuraamista -ja tuntuu, että olisi kirjastossa ja selailisi koko ajan eri kirjoja-, ne toisaalta tukevat hyvin Sinisalon juonta. Ne tuovat lisää näkökulmia ja vaihtelevuutta tekstiin.

         Lukiessani arvosteluja tästä teoksesta, huomasin että myös muut ovat arvostelleet fiktion ja faktan välillä pomppimista. Eeva-Liisa Tenhunen toteaa Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin arvostelussaan Aikakone.org sivustolla seuraavasti: "Kirjan rakenteesta on esitetty kritiikkiä. Minusta se ei ole oikeutettua. Nykykirjallisuus kauttaaltaan on lähteny uudistamaan romaania tähän suuntaan, fiktion ja fiktiivisen faktan vuoretteluun." Teos siis ihastuttaa ja vihastuttaa ihmisiä, josta syntyy taas keskustelua. Hyvä kirja herättää tunteita, kysymyksiä, keskustelua. Voisiko tämänlainen suhde olla totta todellisuudessa? Mitä edes on todellisuus?

        Kalevala.fi sivustolla (5.12.2003) Reetta Nousiainen on lainannut kirjallisuuden tutkija Sanna Karkulehdon loistavaa kommenttia teoksesta esiintyvästä sensuurista: "Sinisalon romaanin vastaanotossa asia (homoseksuaalisuus) sivuutettiin. Romaani luokiteltiin kyllä muutoin marginaaliin, scifi -kirjallisuuteen, mutta homoseksuaalisuus vaiettiin pois."  Kommentissaan Karkulehto vertaa kirjailija Sinisaloa myös Pirkko Saisioon, jonka teoksissa asiaa ei sivuuteta koska hän on niin tunnustettu kirjailija ja luultavasti Suomen tunnetuin lesbo. Tästä voidaan siis todeta, että vaikka homoseksuaalisuus ei olekaan Suomessa enää  kovin suuri tabu, se jätetään silti tietoisesti mainitsematta joissakin tapauksissa.